torstai 13. kesäkuuta 2019

Haagan rodopuistossa ja Tarvaspäässä..

Kauniina hellepäivänä kävimme ihastelemassa Haagan rodopuiston väriloistoa.





Oman pihan väripilkut ovat idänunikot...

 ja siperianunikot.

Tarvaspää on myös mukava käyntikohde etenkin kesäaikaan.



Kahvin ja leivoksen ohella voi nyt myös nauttia piha-alueella olevan Jenni Tieahon juhlavuodennäyttelyn "Musta joutsen" upeista töistä.

Työt ovat pääosin tehty luonnonmateriaaleista.

 


 
(Harmitti, kun oli vain kännykkä mukana, kuvat eivät tee oikeutta näille mielenkiintoisille luomuksille.)




30 kommenttia:

  1. Että rodojakin noin montaa eri väriä!Todella hienoja nuo taideteoksetkin!Jos muistat kun pyysin sinulta niitä unikon siemeniä.Minulla on pieni toivo, että olisi tänä kesänä itäneet ne viimeiset, jotka syksyllä kylvin maahan.Ainakin siinä kohtaa oli outoja varsia kun viimeksi olimme maalla.Ensimmäisenä vuotena en saanut kylvöä onnistumaan.Toivotaan. :)

    VastaaPoista
  2. Muistanhan minä, ja jos eivät lähde, niin annan uuden satsin. Näyttää taas niitä tulevan ihan liikaa;)
    Mukavaa alkavaa viikonloppua, Mirjam-matilda.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin Piikkiössä on rodopuisto...viime kesänä käytiin, mutta nyt on jäänyt ja kohtahan niiden kukinta onkin taas ohi.
    Heinoja kuvia kännykälläkin olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele Ruusukummusta!
      Hienoa, että on tälläisiä puistoja missä voimme käydä ihastelemassa tällaista väriloistoa.

      Poista
  4. Tämä aika on niin upeaa alppiruusujen ja atsaleojen aikaa. Upeaa on myös tuo luonnonmateriaalitaide!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan yksittäinenkin pensas kaunis, mutta noissa puistoissa kun niitä on paljon yhtä aikaa kukassa...upeata katseltavaa.
      Kiitos, Sirkku.

      Poista
  5. Hienoja kohteita molemmat. Rhodopuistossa olen käynyt melkein joka vuosi. Nyt en taida sinne ehtiä. Tarvaspäässäkin tuli yhteen aikaan käytyä säännöllisesti, kun pyörämatka kulki siitä ohi. Nyt voisin mennä varta vasten noita Tieahon taideteoksia katsomaan. Joitakin olen nähnyt aiemmin, mutta noita en.
    Kuvasi ovat hyviä. Minun kännykälläni ei noin hienoja edes saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarvaspää on meillä vähän kuin matkan varrella, kun menemme pojan perheen luokse, siksi ei aina ole kamerakaan mukana:)
      Rodopuistossa pyrimme käymään jos ei ole muuta "tärkeämpää".

      Kiitos, Between!

      Poista
  6. Upeaa kukinta on alppiruusupuistossa! Ja unikot, kaunottaria ovat.

    Tarvaspää on kyllä hieno käyntikohde, harmi kun ei tällä kertaa sinne ehditty.

    Mukavaa viikonkoppua ja terkkuja, Kotona ollaan taas♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut kiva tavata, mutta jospa sitten seuraavalla kerralla.

      Toivottavasti ajomatka meni mukavasti. Kivaa viikonloppua teillekin ja terkkuja❤

      Poista
  7. Rodo-puiston satumaista lumoa!! Kuin pala paratiisia keskellä kaupunkia.
    Upeita taideteoksia myös.
    Leppoisia kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mantelilaakson Susanna!
      Hienoa, kun on kaupunkilaisille tällaisia paratiiseja.
      Iloa ja aurinkoa myös sinun päiviisi!

      Poista
  8. Haagan rodo puisto on niin kaunis ja kun muistaa millainen ryteikkö se oli jokskus vuosikymmeniä sitten niin on muutos aika,oien. nyt on monet kukat kukkineet kovin runsaasti, lieklö viimekesä tehnyt tämnä kesän tunsaan kukinnan mahdolliseksi.
    Kiitos kauniista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt paikasta pidetään hyvää huolta ja hyvä niin.
      Tänä kesänä kukinta on todella runsasta.

      Kiitos mummeli ja mukavia aurinkopäiviä!
      Terveisin.

      Poista
  9. ihana retkipäivä! alppiruusupuistot ovat nyt kauneimmillaan ja tuo Tarvaspäässä oleva Jenni Tieahon näyttely kyl pitää käydä katsomassa kesällä. tykkään kovasti Tieahon mystisistä eläinhahmoista, varsinkin hevosista. ei ole vaikeaa arvata miksi niin;)
    mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin miksi hevoshahmot kiinnostavat:)
      Kesällä on kiva tehdä pikkuretkiä, lähelle ja jopa vähän kauemmaksikin.
      Mukavaa viikonloppua myös Sinulle, Ilona!

      Poista
  10. Miten kauniita ja mielenkiintoisia kuvia.

    VastaaPoista
  11. Sykähdyttävät kuvat! Valtavan hienoja taideteoksia.
    Hyvää ja onnellista kesän jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos PiipeA!
      Ihania kesäpäiviä myös Sinulle!

      Poista
  12. Kyllä on hehkeää kaunista kukkaloistoa. Tykkään noista luonnon materiaali taiteista.

    Ihania kesäpäiviä Sinulle!☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus!
      Nyt kerätään monenlaista mukavaa muistoa talven varalle;)

      Mukavaa juhannusviikkoa!

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Upeata kukintaa tänä kesänä!
      Kiitos, MaaritKoo!

      Poista
  14. Aina yhtä upea rodopuisto! Hienoja taideteoksia.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...