Lisää oranssia.
torstai 31. tammikuuta 2013
SatuSivellin/leikki 3
Tarkoituksena tehdä suolasta kaksi profiilireliefiä. Toinen lapsen ja toinen vanhemman.
Pienen lapsen profiilia en saanut millään syntymään...
vanhenivat koko ajan, mitä kauemmin suolan kanssa pläträsin...;))
Mitään apinamiestä ei ollut tarkoitus tehdä tästä vanhimmasta, mutta aika pelottava siitä tuli ;))
Napin takaa löytyy lisää profiileja.
tiistai 29. tammikuuta 2013
maanantai 28. tammikuuta 2013
SatuSivellin/Leikki 2
sunnuntai 27. tammikuuta 2013
perjantai 25. tammikuuta 2013
Kyllä se tästä...
Yhtä uupunut olo, kuin tällä urpiaisella, on itselläkin ollut koko viikon.
Norovirus kaatoi petiin ja voimat olivat täysin kadoksissa, ovat kyllä vähän vieläkin.
Jokin tätä lintuakin varmaan vaivaa, kyyhöttää vuoroin kauralyhteessä ja vuoroin hangella. On jotenkin niin alakuloisen oloinen. Toivottavasti hälläkin vain ohimenevää.
Blogeissakaan en jaksanut vierailla, ikävää olotilaa helpotti mieluisat kirjat. Tämän SusuPetalin kirjan aion lukea uudelleen...maiskutellen:))

sunnuntai 20. tammikuuta 2013
lauantai 19. tammikuuta 2013
Lauantai-ilta
Illalla viedessämme pojan perhettä kotiinsa, poikkesimme Kirkkonummen Peuramaalla.
Siellä vietettiin "Peuramaa Vinterfest" päivää ja ohjelmaa oli järjestetty kokopäiväksi kaikenlaista, kaikenikäisille. Jo aamupäivällä oli tarkoitus siellä käydä, mutta kova pakkanen romutti aikeemme.
Nyt olisi rinteissäkin ollut tilaa, sillä viereisessä teltassa oli Cheek aloittamassa ilmaiskonserttiaan ja teltta oli tupaten täynnä.
Viikon päästä voikin sitten tähyillä täyskuuta... jos sää sallii.

perjantai 18. tammikuuta 2013
Keltasirkut
Eilisaamuna kävi kuhina kauralyhteessä, sulassa sovussa siinä varpuset sekä keltasirkut olivat aamupalalla. Luulin näitä ensin vihervarpusiksi, mutta onneksi Tarja kertoi minun erehtyneeni. Kiitos.
Yritin hiljakseen vähän raottaa ikkunaa saadakseni paremmin kuvattua, mutta ei onnistunut. Oksan alta kurkkasi ja pyrähti pois.
Oli tyytyminen ikkunan takaa kuvaamiseen.
Lumessa on kiva päristellä. Tänään saa kyllä kylmää kylpyä, pakkasta -20°C- :)

torstai 17. tammikuuta 2013
Outoja otuksia...
SatuSivellin piirustus 2 haasteena = "Outoja otuksia."
Lähdin tätä piirtämään edellisviikon koukeroitani hyväksi käyttäen. Tällaisia "otuksia" paperille piirtyi ;DD
Lisää "Outoja otuksia" TÄÄLLÄ.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Makroviikko 87
tiistai 15. tammikuuta 2013
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
lauantai 12. tammikuuta 2013
Viherpeippo
Pihapensaaseen lennähti pari viherpeippoa. Ikkunan läpi sain muutaman kuvan napattua.
Istui kiltisti oksalla, kunnes nälkä yllätti.

Vastauksia...
Annele's blogista sain mukavan haasteen, jossa pyydettiin vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
1. Minkä vuodenajan ihminen tunnet olevasi ja miksi?
- Olen kesäihminen. Pidän valosta ja lämmöstä.
2. Kun nyt katsot oikealle puolellesi mitä näet?
- Näen valkoisen kaapin oven ja osan kirjahyllyä.
3. Kun katsot vasemmalle puolellesi mitä näet?
- nälkäisen sinitiasen pähkinöiden kimpussa.
4. Mistä asioista nautit elämässä?
- Tällä hetkellä puolivuotiaasta lapsenlapsestani.
5. Jos sinun pitäisi valita väreistä punainen tai oranssi se mieluisampi, niin kumpi se olisi ja miksi?
- Ehdottomasti oranssi, se vain on enemmän minun juttuni.
6. Mitä aiot tehdä huomenna?
- Tarkoitus olisi lähteä hiukan kuvaamaan, jos kunto sallii. Antibioottikuuri väsyttää.
7. Minkä elokuvan olet viimeksi katsonut?
- Siis, ihan elokuvateatterissa...en muuten muista, siitä on liiankin kauan aikaa.
8. Jos sinulle tuotaisiin nyt lahja, niin mitä toivoisit sen sisältävän?
- Tulppaaneja, tosin niitä sain juuri eilen.
9. Mikä on sinun lempi herkkusi?
- Jäätelö.
10. Mikä laulu sinulle tulee ensimmäisenä mieleen?
- Radiosta kuulemani laulu "...lähdetään kauas pois, sinne mis on lämmin ja niin paljon elävämmin loistaa tähdet ja kuu..." ;))
11. Jatka lausetta 2-4 sanalla, Lähdin kävelemään...
- ...kohti merenrantaa.
Nyt kuuluisi keksiä 11 uutta kysymystä ja haastaa 11 blogia , mutta...tällä kertaa jätän tähän.
Kiitos Annele.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)