tiistai 4. lokakuuta 2011

Sammatissa...

Syyskuun viimeisenä päivänä asioimme Lohjan suunnalla.
Ehdotinkin, että samalla voisimme poiketa
Paikkarin torpassa, Elias Lönnrotin lapsuuden kodissa.



Torppa on rakennettu 1800-luvun alkupuolella.


Ovet olivat jo kiinni tähän aikaan vuodesta,
mutta pihalle pääsi.

Tätä tahkoa on todennäköisesti pyöritetty useaankin otteeseen.

Vanhassa puussa on kauniit värisävyt.


 Kattona malka- eli tuohikatto.









Torpan pihalta alas Valkjärveen oli laitumella
näitä suloisia, erivärisiä lampaita.




Miinan mökki on Paikkarin torpan naapurissa ja
nimensä se on saanut Elias Lönnrotin vanhimman
veljen tyttären mukaan.
Mökissä järjestetään kesäkautena erilaisia taidenäyttelyitä.

Pois lähtiessä kävimme vielä Sammatin kirkolla...



sieltä löytyy Elias Lönnrotin...

sekä hänen vaimonsa Marian ja kolmen tyttären hauta.

Aurinkoisen päivän päätteeksi saimme hetken aikaa
ihailla taivaan värjäytymistä kauniin punertavaksi.

32 kommenttia:

  1. Kiitos Sirpa tästä retkestä. Hienot kuvat olet ottanut suurmiehen synnyinsijoilta.
    Taivaan värit ovat hienot.
    Terkut

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia Lönnrotin lapsuus kodista,kyllä noita tahkoja on varmaa paljon väännetty,kaunis kirkko.<3

    VastaaPoista
  3. Minttuli, mukavasti sattui reitin varrelle
    ja oli niin ihana aurinkoinen päiväkin. Ketään muita, lampaita lukuunottamatta, ei näkynyt.

    VastaaPoista
  4. Irmastiina, kiitos itsellesi, kun kävit
    vierailulla.

    VastaaPoista
  5. Ritva, kiitos. Siitä onkin vuosia,
    kun tuolla on tullut viimeksi käytyä.

    VastaaPoista
  6. Kauniita muistorikkaita kuvia. Viimeinen väripläjäys häikäisevä.

    VastaaPoista
  7. Todella hieno ja kiinnostava postaus suurmiehen kodista.
    Mitä olisi ollut suomi ilman Eliasta?
    Oikein suuret kiitokset sinulle Sirpa!

    VastaaPoista
  8. Tuo on kaunis paikka. Siitä on kyllä vuosia, kun olen käynyt siellä, mutta muistan käynnin tunnelman hyvin: kuuma kesäpäivä, pietaryrtit tuoksuivat, rauha.

    VastaaPoista
  9. Raija/A, kiitos. Taivas oli kuin tulessa
    tuona perjantai-iltana.

    VastaaPoista
  10. Sylvi, Kiva, että tykkäsit.
    Lönnrot oli yksi suurmiehistämme,
    jolla oli meille paljon annettavaa.

    VastaaPoista
  11. SusuPetal, kyllä se on kaunis paikka.
    Tavallaan harmi, kun oli kiinni.
    Toisaalta oli ihan kiva olla vain kahden siellä,
    eikä ketään muita.( Paitsi ne lampaat.)

    VastaaPoista
  12. Voi hyvänen aika miten kaunis kuvasarja!!

    VastaaPoista
  13. Riitta Sinikka, kovasti kiitoksia!

    VastaaPoista
  14. Thank you for this nice trip at finish country side.

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoisella retkellä sain olla mukanasi, kiitos Sirpa!
    Ihana tuo kaunis kirkko ♥
    Vanhat rakennukset ja niiden tarina ovat kiehtovia.

    VastaaPoista
  16. Kiitos Sirpa tästä upeasta kuvasarjasta, joka toi eteemme nähtäväksi suuren miehen vaatimattoman lähtökohdan. Harmaa on kaunista, kuten näissä vahoissa rakennuksissakin , ja voi ihme niiden ovien mataluutta :-)

    Auringon paistetta päivääsi !

    VastaaPoista
  17. Marias Teater, Nice to hear you enjoyed the pictures!

    VastaaPoista
  18. Kiitos Seijastiina!♥
    Kieltämättä nuo vanhat paikat kiehtovat.

    VastaaPoista
  19. Marimeri, kiitos taas mukavasta kommentistasi!
    Aurinkoa sinnekin päin ♥

    VastaaPoista
  20. Kiitos kun otit mukaan Sammattiin!! Ihastuttavia kuvia, ja jostain syystä en ole tuota patsastakaan ennen nähnyt, edes kuvissa..

    Vähän pistää epäilyttämään että säilyykö puurakennus tosiaan 1800-luvun alusta, tuo torppa?

    VastaaPoista
  21. Kiitos Kutuharju. Kauniilla paikallahan
    torppa on.
    Siinä torpan lähellä olevalla kalliolla patsas vastaanotti vieraitaan.

    VastaaPoista
  22. Historialliset muistot on lönrotista, vanha on kaunista, tuskin pystyy kuvittelemaan minkalainen aika silloin oli. Kiitos kommentistasi myös.

    VastaaPoista
  23. Pepita, on se ollut ankeata aikaa, verrattuna
    tämänpäiväiseen. Mutta, Aika aikaansa kutakin.

    VastaaPoista
  24. Ooo Sirpa,
    Wonderful photos, full of nostalgia!!!
    Many greetings

    VastaaPoista
  25. Magda, thanks of your kind words.

    VastaaPoista
  26. Olipa mukava pistäytyä sammatissa blogisi välityksellä, kera kauniiden kuvien... Kiitos :)

    VastaaPoista
  27. Hello Sirpa

    Wonderful pictures on your blog.... i like it very much,
    specially the head photo on your blog....that a very nice one.

    Greetings from Holland, Joop

    VastaaPoista
  28. Joop Zand, thanks a lot of your comment.
    Nice to hear, that you like my pictures.
    You are welcome to my blog again.

    VastaaPoista
  29. Upeita kuvia Sammatin reissultanne!

    VastaaPoista
  30. Kiitos Pirkkoinkeri ja kiva, kun tykkäsit.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...