lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannusaattona Seurasaaressa...

Huvimaja oli lukittu, mutta mukavasti vierähti
aattoilta muutekin Seurasaaressa.
Paikalla oli satamäärin ihmisiä. Vieraita kieliä kuului
puhuttavan joka puolella.
Kaikenlaista ohjelmaakin oli tarjolla,  myös vanhojen
käsityöläisten taitajia...

näiltä lupsakoilta miehiltä kävi yhtä reippaasti jutustelu,
kuin seipäiden aisaaminen...

yleisötanssitustakin oli, tyydyimme kuitenkin katsojan osaan...

juhlakentällä esitettiin suomalaisia kansantansseja, enemmänkin.

Kokkorannassa alkoi yhdeksän jälkeen kokkojen sytyttely.
Tässä pienemmät kokot,
oikealla inkeriläinen rattaanpyöräkokko
sitten 4-säärinen sankakokko ja uusmaalainen risukokko...


vuoronperään liekeissä.


Veneilijöillä olivat aitiopaikat.

Kirkkoveneellä saapui kruunumorsiuspari sytyttämään
pääkokkoa...

joka paloi iloisesti.
Mielikuvitustako, mutta näen liekeissä juhlan kunniaksi
skoolaavan naishahmon.

Vielä kymmenen jälkeen, kotiin lähtiessämme
saimme nauttia viimeisistä auringonsäteistä,
jotka heijastuivat Meilahden sairaalan ikkunoista.

32 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia kokoista.
    Todella tuossa yhdessä kokossa on kuin nainen.
    On teillä ollut hauskaa katseltavaa.
    Aurinkokin siellä paistoi.
    Meilahdensairaala, oi tulipa lähelle, siellä on läheinen hoidossa.
    Toivotaan että nämä säteet ovat parntavia säteitä.
    Hyvää juhannuspäiväniltaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Näyttävä paikka viettää rauhallista juhannusta.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Sirpa, toit kuvinesi ja teksteinesi hienosti esille paikan tunnelman! Olen monesti AJATELLUT mennä sinne Juhannuksena, mutta...
    (Skoolaava tai huilua soittava hahmo on ihan ilmiselvä!)

    VastaaPoista
  4. Kaunista kaupunkijuhannuksen viettoa siellä. Kiitos kivoista tunnelmista. Sääkin on näköjään suosinut. Tälläpäin onkin sadellut vähän väliä ja ukkonen jyristellyt.
    Juhannusillan terkut

    VastaaPoista
  5. Sylvi, sää oli ihan hieno ja muutenkin
    ilta mukava.
    Toivotaan, että aurinko lähetti parantavia
    säteitä läheisellesi.
    Hyviä keskikesän päiviä!

    VastaaPoista
  6. Jarno, oli ihan mielenkiintoinen kokemus.

    VastaaPoista
  7. Kiki, kiva, kun tykkäsit.
    Tosiaan ihmisiä oli paljon,
    mutta onhan aluekin iso.
    Tietty kaikki halusivat kokkoa katsomaan.
    Niin, voisi ollakin huilua soittava hahmo.

    VastaaPoista
  8. Minttuli, meitä sää suosi, siksi
    lähdimmekin nuorten kanssa Seurasaareen.
    Onhan nyt koettu kaupunkijuhannuskin.
    Mukavaa juhannusiltaa sinnekin.

    VastaaPoista
  9. Midsummer bonfires are a huge tradition in France as well. There are a lot of games and rites then a dance until late in the night. It's very popular!
    Greetings, DeeBee

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia ja tunnelma välittyi niistä hyvin. Komeat olivat kokotkin. Tulinainen tosiaan skoolasi pikaristaan. Kokemisen arvoinen juhannusjuhla.

    VastaaPoista
  11. Hienot kuvat! Ja tunnelma kesäinen, kaunis. Paikka mitä parhain juhanuusaaton viettoon. keidas kaupungin laidalla.
    terveiset!

    VastaaPoista
  12. Olipa mukavaa päästä seuraamaan Seurasaaren juhannusta, kiitos kuvista ja kerronnasta Sirpa!
    Mukavaa sunnuntaita!
    ps. skoolaavan hahmon näen minä myös.

    VastaaPoista
  13. DeeBee, We have a very similar midsummer here
    than in France.
    In Seurasaari there was also a dance until
    one o`clock at night.
    Greetings!

    VastaaPoista
  14. Miiwi, Onhan se vehreä paikka kaupunkilaisen
    viettää juhannusta meren äärellä.

    VastaaPoista
  15. Mummeli, kiitos. Kun, päätimme viettää
    juhannuksen kotona, niin tuo oli ihan
    kiva vaihtoehto aattoillalle.
    Sääkin vielä oli suotuisa.
    Terkkuja.

    VastaaPoista
  16. Kiitti Leenamarketta, oli hieman
    erilainen juhannus tänä vuonna.
    Mukavaa sunnuntaita sinne teillekin!

    VastaaPoista
  17. Juhlavaa juhannustunnelmaa Seurasaaressa!

    Rattaanpyöräkokkoa en ole koskaan nähnyt.. en edes tiennyt näistä erikoisista 'kokkolaaduista'...
    ienoa sekin, että saimme viettää juhanuksen ennustuksista huolimatta näin hienossa säässä, ainakin täällä eteläisessä suomessa...

    VastaaPoista
  18. Hieno on Kuva-Kertomuksesi Suomen suvesta ja sen perinteisestä vietosta 'Juhannus-Karnevaaleista' kokon polttoineen, perinne töineen ja tansseineen.
    Mukavaa katsottavaa...!

    VastaaPoista
  19. Ihanan eläviä kuvia ihmisineen! Omassa mökissä juhannusta viettäneenä pääsi osalliseksi myös toiminnallisuudesta tätä kautta! Kiitos!

    VastaaPoista
  20. Kati, uusia olivat minullekin nämä
    pienet kokot. Oli vielä yksi pieni kokko, nimeltään - Koivistolainen vanhapiika,
    se oikeastaan vain savusi ihan hirviästi.

    VastaaPoista
  21. Eko, vaihteeksi oli kiva kokea tällainenkin
    juhannus-juhla.

    VastaaPoista
  22. -Bohemette- ensin vähän mietitytti
    viitsitäänkö lähteä ollenkaan, mutta
    onneksi lähdettiin.
    Kiva, jos pidit postauksesta ja kiitti
    käynnistäsi.

    VastaaPoista
  23. Ooo Sirpa,
    Very nice photos of beautiful traditional day!!!
    Congratulations!!!
    Good summer!

    VastaaPoista
  24. Magda, thanks and nice that you liked my photos
    of our midsummer.
    Greetings!!

    VastaaPoista
  25. Aivan samoin minäkin näen naishahmon niiden liekkien luomuksessa.
    Minua on vaivannut lorvikatarri bloggailussa...jospa lämpö herättelisi entisen tarmon kirjoitteluun ja kuvaamiseen :-).

    VastaaPoista
  26. Kiitos, kun tarjosit tämän roihuavan kokon! Siitä on aikaa, kun olen poikennut Seurasaaressa. Silloin olivat heinät tehty. Ja mikä kimalainen tuossa otsikon kuvassa. Wau!

    VastaaPoista
  27. Heippa taas Marimeri! Hyvä jos lämpö
    herättää sinut.
    Tuleehan tietty välillä aikoja, että
    ei kertakaikkiaan keksi/viitsi tänne
    mitään juttuja laitaa.

    VastaaPoista
  28. Johanna / Omamaamansikka, kiitos kommentistasi
    ja kiva, kun tulit katsomaan kokkoani.
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  29. Siinä poltetunkokon kohdalla istuksittiin sunnuntaina. Pikkumies keräsi palaneista puunkappaleista nauloja ja olisi ottanut mukaansa, jos olisin antanut. Taskut täynnä sulkia ja muuta löytötavaraa. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
  30. Helmilankaa, varmaan sieltä löytyi "aarteita"
    pikkumiehelle.
    Kiitos ja aurinkoisia päiviä.

    VastaaPoista
  31. Kiva juhannus ollut teillä ,ihana!

    VastaaPoista
  32. Seijastiina, erilainen, kaupunki juhannus.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...