perjantai 14. lokakuuta 2016

Blogger Recognition Award



                                        Sain tämän tunnustuksen Mirjam-Matildan blogista!


Haasteen säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

2. Ensimmäisen postauksen tein kuusi vuotta sitten...huh, miten aika juoksee:)
Innostuksen  kipinän bloggailuun sain Minttulin kuvailuja- blogin Riitalta
Häneen olin aiemmin tutustunut eräällä matkailupalstalla, missä viestittelimme.
Blogimaailmasta voi siis löytää uusia ystäviä, joiden kanssa kahden viikon lomamatkatkin sujuvat jouhevasti :)
Kuvailua en ollut aiemmin harrastanut, mitä nyt matka- ja perhekuvia räpsinyt.
Bloggailun myötä kuvausinto on kasvanut...etenkin makroilu.

3. En osaa sen kummempia ohjeita kenellekään antaa kuin, että tee omannäköisesi blogi.
Erilaisuus on rikkaus.

4. Mirjam-Matilda kirjoitti blogistani niin kauniisti ja mieltä lämmittävästi.
Iso kiitos ja halit!<3  (En onnistunut kopioimaan hänen tekstiään.)

 Mirjam-Matildan blogia on ilo lukea, hänen tekstinsä on soljuvaa ja sanavarastonsa ehtymätön, kuvat ovat taiteellisia ja tunnelmaa tihkuvia. Luonto ja eläimet ovat hänen rakkaita aiheitansa.

Mielestäni jokainen blogi on tämän tunnustuksen arvoinen. En nyt kuitenkaan jatka tätä, tämä on jo kiertänyt niin monissa blogeissa.

Iloista lokakuista viikonloppua kaikille! Meillä on lauantaina taloyhtiön syksyiset siivoustalkoot!



17 kommenttia:

  1. Hyvä kun aloitit blogian pidon, aivan ihastuttuva on edelleen upeine kuvineen..Joko siitä on on noin kauan?

    Mukavaa talkoopäivää, toivottavasti sää suosii, tällä pisaroi vähän.
    Terkkuja matkakumppanit ♥

    VastaaPoista
  2. Minttuli, kiitos! Niinpä, kuusi vuotta!:D

    Ei paras mahdollinen talkoosää, yöllä on satanut eli märkiä lehtiä haravoidaan:)
    Tuleepahan ainakin ulkoiltua:)

    Terkkuja♥

    VastaaPoista
  3. Onnea tunnustuksesta. Sinulla on aina niin kauniit kuvat. Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  4. Blogissasi on aina ilo käydä! - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli A, kiva, kun käyt täällä blogissani!

      Poista
  5. Voi, tikalla niin utelias kehonkieli!Että mitäs täältä löytyisi? :)
    Olet Sirpa täysin oikeassa tuossa, että jokainen blogi on tunnustuksen arvoinen.Ja vastakkainasettelu ei koskaan ole niin mukavaa.Se hyvä puoli tässä oli, että minä löysin jokusen tosi ihanan uuden blogin tämän wardin myötä ja omaan blogiin eksyi tutustumaan hurja määrä ihmisiä(ilmeisesti kaikki Anskun blogin seuraajat)parissa päivässä :) Lämmin kiitos kauniista sanoistasi ja jatketaan taas mukavasti ja normisti näiden humujen jälkeen. Raikasta syystalkoo-päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että blogilaiset tulivat tutustumaan kivaan blogiisi.
      Juhlan jälkeen koittaa arki...:)

      Talkoopäivä oli oikein raikas, välillä sai hakea lisää vaatetta päälle:)
      Kiitos Mirjam-Matilda ja mukavaa sunnuntaita!<3

      Poista
  6. Totta, jokainen blogi on tunnustuksen arvoinen. Ja jokaisessa blogissa on oma kiva tunnelmansa, joten kehotuksesi tehdä omanlainen blogi on ihan paikallaan.
    Kylläpä aika tosiaan on vierähtänyt. En muista, kuinka pitkään olen blogiasi seurannut, mutta mukavaa on seurassasi ollut. Jatka vain samaan tyyliin.
    Mukavaa viikonloppua ja reipasta talkooulkoilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between kannustavista sanoistasi!<3
      Mukavaa sunnuntaipäivää!

      Poista
  7. Hienon ja ansaitun palkinnon olet saanut. Kyllä täällä blogimaailmassa, samoin kuin oikeassakin elämässä vuodet vierivät nopeasti. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... tai siis elämässä muutenkin. Onhan tämäkin blogimaailma ihan oikeaa elämää :)

      Poista
    2. Lapsista etenkin huomaa ajan kulun:) Kyllä tämä blogimaailma on ihan oikeaa elämää:)
      Kiitos Anja ja mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  8. Blogisi on minullekin tärkeä! Hyväksi kuvaajaksi olet myös kehittynyt.
    Itsekin toivoisin taitojeni kuvaajana lisääntyvän tämän blogiharrastuksen myötä.

    Näyttää tuo tikka osallistuvan yhteisiin talkoisiin innokkaasti.
    Mukavaa syysviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija, on mukava kuulla, että pidät blogistani!
      Kyllähän sinulla on hienoja kuvia jo nyt.

      Näin tämän kuvan ajttelin, yhdessä siivotaan pihapiiriä :D
      Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  9. Onnea toivottelen sulle ja ansaitulle tunnustuksellekkin!
    olipa pitkä sana, piti oikein katsoa, mahdoinko kirjoittaa sen väärin...?
    Mutta täällä blogistaniassa mekin tavattiin, ja ollaan oltukin blogikavereita tosi kauan. Aina olen ihaillut sun kauniita, tarkkoja makrokuviasi..ja muitakin kuviasi tietysti myöskin.
    Sulla on todella kaunis blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka kehuistasi ja onkin ollut kiva olla blogikaverisi!♥

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...