perjantai 30. syyskuuta 2016

Madeiran matkakuvia osa 2.

Useinakin päivinä patikoitiin Funchaliin, matkaa hotellilta oli vain n.3 km ja sekin loivaa alamäkeä. Joitain kuviakin tuli matkan varrella aina napsittua.

Näitä lintuja oli mukava kuvata, eivät hötkyilleet:)

Kauniiseen paikkaan olivat lintuset munineet somia munia =D  Hauska idea, monet ohikulkijat tätä pesää kuvasivat.

Tämä orkidea oli kyllä ihan aito.


Madeiran presidentin puutarha Quinta Vigia on kaunis ja hyvin hoidettu. Jotain muutoksia oli tullut viime vuoteen.


Sao Tiagon linnoitus tutkittiin ulkoa- ja sisältäpäin.

Viihtyisän oloinen oli ravintolakin.

Funchalin katuja ei kannata kävellä nenä pystyssä, katujen kuvioinnit ovat varsin viehättäviä.

Funchalin tuomiokirkon kaunis ruusuikkuna.

Näkymä Monten kukkulalle päin.

Näitä pieniä maracuja-banaaneja kovasti kehuttiin, jäipä maistelu seuraavaan kertaan.

Ponta do Garajaun niemellä oleva Kristus-patsas Cristo Rei ei ole niin suuri kuin "veljensä" Rio de Janeirossa, mutta muutaman vuoden vanhempi. Tätä katsomaan hurautimme taksilla.

180 askelmaa tuonne niemen kärkeen jäi askeltamatta, olisi ehkä kannattanut...ylös kipuamisen sanotaan parantavan ihmisessä seitsemän pääenergiakeskuksen toimintaa...Muutaman huonokuntoisen askelman verran laskeuden, jotta sain kuvan patsaasta mereltä päin, sainkohan niistä yhtään uutta virtaa...

Janon sammuttajana tällä kertaa tuore appelsiinimehu.

Kaunis pensas, tietäisipä vielä nimenkin.

Seuraavaksi matkaamme ylös vuorelle ja alas laaksoon...



39 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia reissuiltamme! Kyllä noilla kävelyreitellä näki niin paljon mielenkiintoista kuvattavaa.
    Ja miten hyvää onkaan lasi vastapuristettua hedelmämehua!

    Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan, kannatti kävellä ainakin yhteen suuntaan :D
      Ja mehu oli piristävää helteisen lenkin jälkeen.

      Kiitos, Minttuli ja kivaa viikonloppua sinnekin!♥

      Poista
  2. Niin kaunista! Mukavaa päästä matkalle kuvien välityksellä.
    Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe A!
      Mukavaa, kun olet mukana...

      Aurinkoista viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  3. Hurmaava Madeira!!
    Tuttuja maisemia minullekin.
    Kun vain muistaisin tuo viimeisen kuvan pensaan nimen...olen nyt miettinyt pääni puhki, mutta ei vain tule mieleen!!
    Täällä kasvaa sen kelta-punainen serkku ja kerron nimen heti kun muistan!
    Etelä-Amerikasta se kuitenkin on kotoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ha, heti muistin!
      Mexican bird of paradise!
      Kolibrit rakastavat sitä!

      Poista
    2. Tuhannesti kiitoksia tuosta pensaan nimestä, kaunis nimi. Oi, olisipa vielä näkynyt kolibrikin!!

      Madeira on hurmaava saari.
      Ihanaa viikonloppua Mantelilaakson Susanna!

      Poista
  4. Kauniita asioita ja yksityiskohtia. Ruusuikkuna jäi ihan erityisesti mieleen, todella kaunis!
    Banaaneja en osaisi ainakaan ulkonäön perusteella pitää herkullisina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota ruusuikkunaa kuvasin jo viime vuonna, mutta en saanut mieleistäni kuvaa.
      Kyllä meillä oli Riitan kanssa tarkoitus tuota maistaa...:)

      Kiitos, Vikki!

      Poista
  5. Kävely Madeiralla on kuntoa kohottavaa ja mieltä virkistävää. Vieläkö autoilijat olivat hyvin kohteliaita jalankulkijoita kohtaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaamatta kunto kohoaa ja kyllä autoilijat ovat todella kohteliaita jalankulkijoita kohtaan. Ei tarvitse suojatien teunassa odotella.

      Kiitos, Seija!

      Poista
  6. Kauniita kuvia. On teillä ollut upea matka. Tuttuja paikkoja on kiva katsella; ihan tulee ikävä Madeiralle. - Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin Madeira vaan vetää puoleensa, voisin hyvinkin vielä mennä uudelleen...

      Kiitos Anneli A ja ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  7. Kauniita kuvia ja tuttuja paikkoja. Maracuja passionhedelmiä (kärsimyshedelmä) miten vain, on muistaakseni ainakin kolmea eri makua.
    Joko olette tutustuneet Monten puutarhaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi vaan pitänyt rohkeasti maracuja maistella:)
      Emme tällä kertaa käyneet Monten puutarhassa, koska kävimme siellä toissa vuonna.
      Vaikka tuolla upeassa puutarhassa voisi kyllä käydä uudemmankin kerran.

      Kiitos, Kruunu Vuokko!

      Poista
  8. Upeita kuvia , joitakin olin tunnistavani meidän viimereissulta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ritva!
      Kiva, jos kuvat tuovat mieleen tuttuja paikkoja.

      Poista
  9. Voi, miten upea paikka ja ihanat kuvat. Madeira on ehdottomasti niiden paikkojen listalla, jonne haluaisin matkustaa. Ehkä se vielä toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että pitäisit Madeirasta. Puutarhojakin löytyy useampia. Mutta, sitten sisäänajetut kengät matkaan :D

      Kiitos, Between!

      Poista
  10. Ihania erikoisuuksia ja muutenkin näyttää kauniilta ja jopa jännittävältä paikalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja siisti saari. Etenkin vuorilla hieman jännittäviäkin paikkoja.

      Kiitos, Tuula!

      Poista
  11. Kiitti kuvista,maistoitko kärsimyspuun hedelmistä tehtyä limonaadia ( Brija Maracuja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, en...ai sellaistakin olisi ollut! Pannaanpa nimi mieleen, jos saarelle vielä mentäisiin.

      Kiitti, Aguila ja terkkuja molemmille!

      Poista
    2. "Limosta" kuvalinkki> https://2.bp.blogspot.com/-9GzUZjiHW7c/VzJKvm_p9CI/AAAAAAABOsg/4pjfqHqs_tg9LtKqcuuLUNHf9ZaIxIsNQCLcB/s1600/DSC04983.JPG

      Poista
    3. Onhan tuota maistettava :)

      Poista
  12. Kauniita yksityiskohtia olet kuvannut ihanien maisemien lisäksi.Voi tuo linnunpesä,ihku idea! :)
    Ja haikarapatsas hurmaava!

    VastaaPoista
  13. Kiitos, Mirjam-Matilda!
    Aurinkoista lokakuun alkua!

    VastaaPoista
  14. Ihania matkakuvia!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sarin kotona!
      Aurinkoista viikonloppua myös sinulle.

      Poista
  15. On todellista huippua katkaista syksy matkustamalla jonnekin. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aimarii kiitos!
      Ehkä hieman liian aikaisin oltiin liikkeellä, täällä kun oli vielä niin kesäistä:)

      Poista
  16. Monta hienoa kuvauskohdetta on tuolle kävelymatkalle osunut. Ihana maisema kukkuloiden suuntaan, upea Kristuspatsas, kulkiva pensas... ai että olisi kiva päästä joskus tuolla käymään. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistikortit täyttyivät kuvista ei ollut kameralla vapaapäivää:)

      Anja kiitos ja mukavaa lokakuun ensimmäistä viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  17. Madeira on kyllä huippupaikka jatkaa kesää. Ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään tuonne menee kesää jatkamaan :)

      Kiitos, seita!

      Poista
  18. Kauniita kuvallisia pomintoja matkalta.

    Ostin noita maracujá , eivät olleet makeita niin kuin banaanit.
    Mieheni ei myöskään tykännyt mausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liplatus, kiitos!

      No hyvä, että emme ostaneet:)

      Poista
  19. Siellä on todella kaunista ja upeat maisemat. Lintujen pesät on esillä rohkeasti. Nähtävää sieltä löytyy kuten patsaat, rakennukset ym.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä linnunpesä oli tehty ihan meitä turisteja varten, kauniisti kuvioituja munia:)
      Patsaita on ihan vähän joka paikassa ja kauniita rakennuksia.

      Kiitos, Sisko!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...