tiistai 5. tammikuuta 2016

Pakkaspäivän puuhia...

Voi kurjuus, kirvat ovat vallanneet jouluruusuni! Nyt olen sumuttanut mäntysuopaliuoksella katsotaan miten käy...

Kudoin vaihteeksi itselleni uudet sukat, jämälangoista.


Saippuakuplien puhalteluun hyvä sää, mutta itselle aivan liian kylmä, otti henkeen ja sormia kylmäsi. Ei siellä kauaa viihtynyt.
Seoksessa taisi olla liian vähän sokeria, yksikään kun ei selvinnyt ehjänä maahan asti :)


64 kommenttia:

  1. Noin kävi minulle viime jouluruusulle, nyt ei ole kirvoja mutta lehdet kuivuu, onneksi aukaisee sielti ne monet nuppunsa.

    Kyllä tuntuu nyt kylmältä ja kun ei ole lunta, saa pelätä vesijohtojen jäätymistä. Kuitenkin, hyvää tammikuun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna jouluruusuni selvisi ihan hienosti. Nyt hämmästyin kovasti, kun yht'äkkiä ruusu oli täynnä näitä kesäisiä kiusankappaleita.

      Nämä pakkaset ovat kyllä minullekin liikaa. Meidän asunto on rivitalon päädyssä ja parina talvena on vesijohdot jäätyneet, nyt täytyy jättää yöksi hana tippumaan, vaikka pahin hetkihän se on, kun pakkanen äkisti laskee.

      Hyvää tammikuuta sinullekin, mummeli!

      Poista
  2. Tuttu kirvaongelma. Viime vuonna tappelin jouluruusuni kanssa ja sain sen kovalla työllä selviämään ulos istutettavaksi saakka. Mäntynestesaippua ei tehonnut ja viimein ostin täällä blogimaailmassa saadun vinkin perusteella Spuriziä, joka tehosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between vinkistä, täytyykin kokeilla tuota Spuriziä.

      Poista
  3. Vaikka kirvat ovat ikäviä, niin kuva on hieno.

    VastaaPoista
  4. Jouluruusun kirvat ovat tuttu riesa minullekin.

    VastaaPoista
  5. Oikein armeija iskenyt kukkani kimppuun.

    Kiitos ma-te ja hyvää loppiaista sinullekin!<3

    VastaaPoista
  6. No onhan oikea kirva-armeija, toivottavasti häätö tepsii. Oma jouluruusuni on oikein hyväkuntoinen (vielä).

    Kauniita sukkia olet kutonut ja nyt niitä todella tarvitsee. Huh miten kylmää on ja aamulla täällä pitäisi olla jopa 30 astetta:(

    Hyvää loppiaista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä armeija hyökkää aivan yllättäen, toivottavasti eivät tuhoa sinun ruusuasi.

      Noita lankoja jäi joulun alla kudotuista sukista. Nyt olisi mieluummin jossain lämpimämmässä paikassa :) Nuo lukemat kuulostaa hurjilta.

      Minttuli, hyvää loppiaista teillekin!♥

      Poista
  7. Ompas paljon kirvoja ja talvella, tykkäävät jouluruususta. Tosi kauniit sukat ja hauska jääpallo.
    Mukavaa loppiaaista, siihen joulu päättyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään tykkäävät, mutta niin tykkäisin minäkin.:)

      Kiitos Sisko, mukavaa loppiaista, nyt katse kohti pääsiäistä!

      Poista
  8. Belas fotografias.
    Um abraço e continuação de uma boa semana.

    VastaaPoista
  9. Olet sinä aikamoinen, jopa talvellakin löydät luteita (nooh .. kirvoja, mutta ötököitä kuiteskin) kuvattavaksi.. :D
    Ulkona oli tänään hurjan kylmää. Kuplien puhaltaminen taatusti otti henkeen ja eritoten hyppysyyn. Meillä oli päivällä -18,5 C. Mutta kivat kuplat sait ja upeet sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. orvokki, kyllähän kirvoja kuvatessa vähän kesäfiilis tuli :=)
      Mutta, tänään loppiaisaamuna mittarin näyttäessä -19,3°C on kaikkea muuta kuin kesäfiilis! Hrrr...

      Ajatellaan lämpimiä asioita!

      Poista
  10. Minun jouluruusunikin sai kirvat eloon, kun nostin sen parvekkeelta sisään.Tuli kyllä ihan kesä mieleen, kun blogissasi kuvia kirvoista :)Kauniin pirpsakat sukat ja tiukka käsiala, jota teidän sukan kutojien kuvista ihailen. Itse en saa pysymään napakkana, vaikka kuinka yritän.Ja mieletön idea tuo saippuakuplat pakkasella, kokeilen ehdottomasti<3 Näin kovista pakkasista en tykkää yhtään minäkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi pitänyt vain istuttaa jouluruusu ulos, kun se olsi vielä ollut mahdollista.

      Kuplien puhaltaminen on kivaa, mutta kylmää puuhaa. Kokeile ihmeessä, Mirjam-Matilda!

      Poista
  11. Minulle kävi noin, kun yritin talvehdittaa suuren määrän pelargonioita. Lopuksi luovutin ja sen jälkeen olen ostanut joka kesä uudet kukat. Eikä enää ole kyllä sopivan lämpöisiä/viileitä tilojakaan.
    Jämälankasukista tulee aina hauskoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen kerta, kun yritin jouluruusua talvehdittaa, viime vuonna homma onnistuikin.
      Vaan aina ei mene kuin Strömsössä:)

      Seija, kyllä jämälangatkin kannattaa hyödyntää:)

      Poista
  12. Ihanat sukat - mahtavaa, että maltoit tehdä ne itsellesi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, ensin muille ja jämistä itselle :))

      Poista
  13. Voi harmitus, toivottavasti saat ötökät häädettyä. Jouluruusu on kosteudensuosija, että siksi sisällä kasvattaminen on hankalaa. Itseäni harmittaa, etten ehtinyt omia jouluruusuaarteitani istuttamaan penkkiin ennen pakkasten tuloa. Nyt on enemmän kuin epävarmaa, onko keväällä enää mitään istutettavaa. Pidetään kuitenkin peukkuja aarteillemme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusunmekko, niin olisi minunkin pitänyt, ensi vuonna kyllä istutan ulos, joa vaan on mahdollista.

      Poista
  14. Hello Sirpa!
    Beautiful, warm socks.
    I dress like socks, in my frost
    Aphids love to the young plants to.
    I greet warmly.
    Lucia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Lucia!
      We have a hard frost, warm socks are required.
      Aphids are not nice.
      Greetings.

      Poista
  15. Ni onpa harmi nuo kirvat, toivottavasti saat ne hävitettyä jouluruusun kimpusta. Ihanat värikkäät ja lämpöiset sukat, nyt niitä tarvitaankin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, katsotaan miten käy, jospa edes juuristo säilyisi.
      Anja, kyllä nyt sukkia tarvitaan, pakkanen näyttää vain kiristyvän.

      Poista
  16. Ikävä kun kirvat tähän aikaan vuodesta hyökkää kasvin kimppuun, mitähän ne tuumaisivat jos ruukkua vähän "tuulettaisi" ulkona. Jouluruusu on kyllä ihana kukka, minulla ei tosin ole oikein menestynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, ajattelin ihan samaa ja taidan kokeillakin, kirvat eivät ainakaan tykkää :)
      Jouluruusu on tosiaan kaunis kukka.

      Poista
  17. En tykkää yhtään kirvoista, mutta nuo kuplat ... Mun on pakko kans kokeilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tellu, enemmän minäkin tykkään kuplista kuin kirvoista :))
      Kannattaa leikkiä!

      Poista
  18. Iloiset sukat! Saippuakuplien pintaan syntyneet kuurankukat ovat kauniita. Saisikohan niitä millään konstilla pysymään jäätyneinä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta Jylhä!
      Olisikin hienoa, jos pysyisivät, mutta epäilen...

      Poista
  19. Oi, mitkä saippuakuplat, aivan upeat! Kirvat ovat viihtyneet meilläkin, orkideassa. Toivottavasti kukkasi selviää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Airisrannan Päivi!
      Aika viheliäitä ötököitä nämä kirvat.

      Poista
  20. Ihmeestäkö kirvat tähän aikaa heräävät? Saippuasta on moneksi, tuhoaa kirvat ja saa aikaan kuplia.
    En ole kuullutkaan sokerista saippuavedessä. kokeilen joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, yht'äkkiä ilmestyy kirva-armeija pienten taimien kimppuun, epäreilua :)

      aimarii, sokeria tai siirappia fairyveteen ja puhaltamaan. Kuplista tulisi kuulemma vahvempia, jos saippuaveteen käyttäisi glyseriiniä.

      Poista
  21. Voi, osaisinpa kutoa! Upeat sukat.

    Kylmää on saippuakuplien puhaltamiseen, vaikka niistä saakin hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susu!

      Ei tuolla pakkasessa kauaa sietänyt olla:)

      Poista
  22. Mäntysaippualla suihkuttelin viime kesänä krasseista kirvoja pois, kun katosivat hetkeksi, niin uutta tuli tilalle. Roskiin jouduin heittämään kukkaset.
    Toivottavasti onnistut hävittämään.


    Kauniit lämpimän näköiset sukat.

    Hyvää Loppiaista!

    VastaaPoista
  23. ....siis kirvat hävittämään, eikä kukkia..
    Anteeksi kesken jäänyt lause.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä niin sitkeitä, että en ehkä kauaa jaksa niiden kanssa taistella.

      Kiitos Liplatus, sukat lämmittää!

      Poista
  24. Aijai, kirvat ovat ikäviä! Toivottavasti saat ne häviämään.
    Itsekin koeilin pari päivää sitten noita saippuakuplia, mutta en saanut säilymään niitä ehjinä, jotta olisin voinut kuvata. Nyt olisi ainakin pakkasta sopivasti jäätymistä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omanikin menivät heti rikki, kun hangelle putosivat. Taisi olla liian vähän sokeria.
      Pakkasesta ei nyt ole kiinni, meilläkin täällä yli -20°C hrr.

      Piipe, taitaa hävitä sekä kirvat että kukka:)

      Poista
  25. Voi ei! En ole tiennyt, että kirvoja voi olla jouluruusussakin. Se on kyllä kaunis kukka.

    Hienoa saippuakuplakuvia. Minäkin koetin kuvata niitä tänään. Kokeilimme sekä kaupan valmista seosta että itse tehtyä, jälkimmäinen toimi paremmin.

    Mukavia pakkaspäiviä ja toivottavasti kirvat katoavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä arvannut itsekään, että talvellakin joutuu kirvoja vastaan taistelemaan :)

      Kaupan seos on liian kesyä pakkasiin, kannattaa todella tehdä itse. Lämmintä päälle ja puhaltelemaan.

      Kiitos Katja/Lumiomena kommenitstasi ja mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  26. Upeat kuvat! Sain lahjaksi jouluruusun, toivottavasti siihen ei ilmesty kirvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,Ina!
      Toivotaan, että sinun jouluruususi välttyy näiltä ötököiltä.

      Mukavaa alkanutta vuotta!

      Poista
  27. Kauniita kuvia ja nätit sukat, nyt niitä tarvitaan:) Noita kuplia minäkin olen ajatellut kokeilla, katsotaanpa jos saan aikaiseksi. Oikein leppoisaa sunnuntaita sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villa Tuta, kyllä on villasukilla ollut käyttöä:)
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  28. Kauhea kirvoja, jopa talvella he haluavat syödä kukkia. Kaunis värikäs sukat talven pakkaset. Terveisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirvat näyttävän löytävän talvellakin uudet kukkien alut.
      Kiitos Giga!

      Poista
  29. No johan, enpäs tiennyt, että kirvat voivat olla riesana näin talvellakin :O Ohhoh.

    Sukat ovat tosi kauniit, ihailen aina, kun muut jaksavat tehdä paljon ohuita raitoja - niissä kun on niin kova päätteleminen, hih :D

    Nuo saippuakuplakuvat ovat hienoja! Yritin niitä itse juuri eilen, mutta näkisitpä vain ne... eivät ole ihan tuontasoisia, jäävät kyllä julkaisematta :D

    Kivaa tammikuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkojään kirvat kiusaavat talvisinkin:)

      Näissä sukissa on käytetty vain kolmea eri liukuvärjättyä lankaa, eli helpolla pääsi.

      Seuraavilla pakkasilla vain uusi yritys :D

      Kiitos Nunu ja mukavia tammipäiviä sinullekin!

      Poista
  30. Sumuta sokeritonta limsaa, aspartaami on hermomyrkky jolla isommatkin eliöt saavat kyytiä.
    Raikkaita päiviä.

    VastaaPoista
  31. Onpas kauniit sukat, nossa et varmasti palele! <3

    Pakkaspäivien saippuakuplailu on minulla vielä kokematta. Täytyy testata!

    Toivottelen ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukille on aina käyttöä:)

      Kokeile ihmeessä tuota saippuakuplien puhaltelua, hieman kylmää puuhaa, mutta kivaa.
      Aina ei kyllä onnistu, mutta tiedän, että sinulta löytyy kärsivällisyyttä.

      Iloista viikonloppua myös sinulle! <3

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...