perjantai 16. lokakuuta 2015

Kuvamuistelua Madeiran matkalta - osa 2

Nyt kävelemään merenrantaa pitkin kohti Camara de Lobosin kaupunkia.


"Pitkospuut" rantakivien päällä helpottivat hieman menoa.

Kivahan tuonnekin olisi ollut kiivetä, mutta jätettiin toiseen kertaan :)

Taustalla kohoaa Cabo Girao, sanotaan, että on Euroopan korkein kalliojyrkänne. Sen lasiselta kävelysillalta katselimme maisemia viime vuonna. Oli huikea kokemus.

Pian olemme perillä...edessä vielä pitkä, loiva ylämäki...

...jo näkyy iloisen väriset kalastajaveneet.


On kuuma ja hiki nousee pintaan, en ole niinkään oluen ystävä, mutta nyt kylmä olut maistui.


 Näillä kapeilla kujilla olisi voinut aikaa viettää enemmänkin, mutta nuo miehet...:)


Kaiken tohinan keskellä kannattaa hetkeksi piipahtaa Kalastajakappeliin, jossa kyläläiset käyvät kiittämässä, että miehet ovat päässeet turvallisesti kotiin oltuaan yön merellä pyydystämässä sapelikalaa. (espada)

(Huomaan, että uudella pikkukamerallani osaan kuvista on tullut tynnyriefekti, kulmat tummuneet ja laidat kaareutuvat, kuten näissä kirkkokuvissa...pah.)

Tässä vaiheessa vielä matkakumppaniani Riittaa ja minua hymyilyttää, mutta kyllä hymy hyytyi, kun puolenpäivän jälkeen helteessä punnerrettiin viimeistä ylämäkeä hotellille:))

Tuolla laivalla olisi ollut paljon vilpoisampaa matkata :D

41 kommenttia:

  1. Mieletön paikka! Melkein tässä rupeaa matkustushammasta kolottamaan. :) Kiitos hienoista kuvista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustushampaan kolotus onkin vakava tauti ja sitä seuraa yleensä matkakuume :D
      Kiitos Mirjam-Matilda!

      Poista
  2. Lindas fotos da Madeira uma ilha encantadora.
    Um abraço e bom fim de semana.
    http://andarilharar.blogspot.pt/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, Madeira Island is very beautiful.
      Thanks a lot Francisco!
      Greetings.

      Poista
  3. Kylläpä olisi ihanaa reissata Madeiralle. Paljon sitä on kehuttu, eikä varmasti suotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madeiralla on monia hienoja puutarhojakin. :)
      Kiitos Between!

      Poista
  4. Onpa mukavaa päästä näkemään näitä kuvia ja maisemia, ihanalta näyttää! Varmaan kylmä juotava maistukini tuon reippailun jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesipullo oli jo matkan varrella juotu ja kyllä tosiaan olut maistui :))
      Kiitos Anja.

      Poista
  5. Olipa mukavaa palata Camara da Lobosiin kuvien välityksellä. Ja nyt ei hiki valunut:)))

    Mukavaa illanjatkoa ja terkkuja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, äkkiä se väsymys ja hiki haihtui:)

      Mukavaa ja vauhdikasta viikonloppua! Terkkuja.

      Poista
  6. Hienot kuvat Madeiran reissulta ♥
    '
    Hyvää viikonloppua toivottaen ..... Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija Myrskyluoto.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Hui kauhistus, millaisissa paikoissa ihmiset asuvat! Kaunista, mutta korkean paikan kammoista ja naksuvapolvista pelottaa jo katsoa kuviakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuolla mietittiin, että ovatko maderalaiset kaikki hyväjalkaisia, kun korkeuserot ovat melkoiset vähän joka paikassa.
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  8. Hello Dear Sirpa
    We are watching your beautiful pictures of Madeira.
    On hot days, cold beer is delicious.
    I look forward to your next relationship.
    Have a nice weekend.
    Greetings:)*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot Lucia!
      After the few days I will put more pictures...
      Nice weekend to you too!<3
      Greetings!

      Poista
  9. Ihana katsella näitä kuvia varmaan jännittäviä paikkoja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin paikoissa tuntee itsensä todella pieneksi.
      Kiitos ritva!

      Poista
  10. Kiitos kauniista kuvista. Madeira on kiva paikka ja olen käynyt siellä mieheni kanssa kolme kertaa. Cabo Giraolla kävimme ensimmäisellä matkallamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli meille vasta toinen kerta, mutta jos terveyttä riittää haluan ainakin vielä kerran sinne palata.
      Cabo Giroan lasilattia oli aika huima juttu, minä kun poden jonkin verran korkeanpaikankammoa.
      Kiitos Kruunu Vuokko!

      Poista
  11. Kiitos ihanista Maderan matkakuvista. ♥ ♥

    VastaaPoista
  12. Eipä ole koskaan tullut käytyä joten mielenkiinnolla näitä reissukuvia katselen. Hienoja ovat. Ei taida meille huonojalkaisille soveltua tuo paikka. Ollaan emännän kanssa tälläisiä tasamaan tallaajia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Madeira on aikamoista ylä- sekä alamäkeä, polviin ja lonkkiin ottaa, vielä ollaan onneksi pärjätty.
      Kiitos Harry.

      Poista
  13. Kuviesi mukana olen palannut tuttuihin maisemiin jotka tuovat muistoja tuovat mieleen. Ihana Madeira.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kuvani tuovat mukavia muistoja mieleen Ihanahan Madeira on!
      Kiitos seita.

      Poista
  14. Kiitos ma-te!
    "...kyllä meillä kaikilla olisi ollut niiin ihanaa, jospa olisit ollut mukanaaa" :DD

    VastaaPoista
  15. Kaunis ja ihanan näköinen tämä Madeira, ehkä kannattais joskus itsekin käydäkin..
    Tuo ylämäki kuulosti aika rankalta, mutta olihan matkalla upeat näkymätkin.
    Kalastajaveneet on hurmaavia ja tuo rinne pikkutaloineen aivan ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madeiralta löytyy kaikenlaista mielenkiintoisia ja kaunista katseltavaa, varmaan tykkäisit paikasta.

      Kiitos orvokki.

      Poista
  16. Kiitos kuvamatkasta! Tuo eka kuvan mosaikkikatu on upea. Huh, millaiseen rinteeseen ja vuorenkylkeen nuo talot on rakennettu! kunto nousee, kun tuota rinnettä kapuaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia kivoja mosaiikkikatuja on Funchalin kaupungissakin monia.
      Kyllä huomasi itsekin kunnon kohenneen kahden viikon aikana:)

      Kiitos Piipe Elch.

      Poista
  17. Tämä on myöteisessä mielessä vaarallista touhua lukea kivaa matkakertomusta ja katsella upeaa kuvatarjontaa.
    Se vaara on siinä että iskee matkakuume ja se käy itselle kallliiksi.
    Kiitos ja mukavaa syksyn jatkoa teille molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä paha tauti tuo matkakuume, ja siihen kun tepsii vain yksi lääke, joka on tottavie turhan kallis:D
      Mielellään lääkekuurin nauttisi pari kertaa vuodessa.

      Kiitos Aguila, terveiset myös täältä sinne Kotkan suuntaan!

      Poista
  18. Kiva matkakertomus! Tuommoiselle reissulle ei kannatakaan lähteä korkkareissa hillumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä korkkarit kannattaa jättää kotiin! :))
      Kiitos Kurjenkello!

      Poista
  19. Aivan ihania kuvia! Olisipa ihanaa päästä pitkästä aikaa lämpimään. Upeat näkymät, todella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piupau!
      Lämpö teki kyllä oikein hyvää, joinain päivinä sitä oli himpun verran liikaakin :))

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...