maanantai 30. joulukuuta 2013

Tunnustus ja Vuodenajat

Sain Seijastiinalta tällaisen tunnustuksen, iso Kiitos!


Tunnustus sisältää seuraavanlaisen haasteen, ohjeet kopioin täältä.

"-Jos otat tunnustuksen vastaan, tee siitä blogiteksti ja laita kuva myös blogisi sivupalkkiin.
-Valitse yllä mainittuun blogitekstiin yksi mielestäsi hyvä itse ottamasi kuva joka vuodenajalta ja kerro, miksi pidät niistä.
-Lähetä tunnustus kahdelle aktiiviselle luontoblogin pitäjälle ja mainitse heidät blogissasi.
-Laita kommentilla tähän tekstiin, keille tunnustuksen lähetit."

Tammikuisena pakkaspäivänä ilmassa lenteli tähtipölyä. En niinkään pidä talven pakkasista, mutta kyllähän aurinkoinen talvipäivä on kaunis.

Huhtikuussa on jo ovi raollaan kesään. Krookukset kukkivat ja ensimmäiset leppäkertutkin ovat heränneet. Päivä pitenee...tykkään.

Elokuun alussa pihaan lensi matarakiitäjä. Tästä vierailusta olin hyvin mielissäni. Toivottavasti tavataan ensi kesänäkin.

Syksy saa luonnon hehkumaan, eikä se väreissään pihistele. Pehmeä lasku talvikauteen.
Kuvat ovat vuodelta 2013.

Jaan tunnustuksen eteenpäin :
Millin kuva blogiin ja
Mummelin blogiin.

Iloista loppuvuotta!

36 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksesta, se on juuri oikeassa paikassa, olet tämän arvoinen. Kuvasi ovat katsojalle ilo. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kaisumarjatta. On kiva kuulla, että tykkäät kuvista.

      Poista
  2. Upeat vuodenajat kuvat ja kiitos Sirpa kun otit haasteen ja tunnustuksen vastaan ♥

    VastaaPoista
  3. Ihanat kuvat haasteesen löysit, elokuinen matarakiitäjä on mielettömän hieno ♥
    Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on onni myötä...:)
      Terkkuja sinnekin Minttuli !!

      Poista
  4. Tunnustus sopivassa blogissa, niin monipuolisesti ilostutat kuvillasi.:)
    Kauniit eri vuodenaikojen kuvat.

    Kuvaamisen iloa Sinulle ja Onnekasta vuotta 2014!

    VastaaPoista
  5. Ehdottomasti ansaitset tuon tunnustuksen! Upeita kuviasi on ilo käydä katselemassa.
    Onnellista Vuotta 2014 ja paljon kuvaamisen iloa ja nautintoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arja L.
      Iloista vuodenvaihdetta sinullekin!

      Poista
  6. Hienoja kuvia todellakin ja onnea tunnustuksesta!

    VastaaPoista
  7. onnea tunnustuksesta,upeita kuvia.♥

    VastaaPoista
  8. Onnea ansaitusta tunnustuksesta. Todella kauniit kuvat olet valinnut!

    VastaaPoista
  9. Onnea tunnustuksesta, olet sen ansainnut. Kuten jo kesällä hehkutin, tuo matarakiitäjä kuva on todella huikea!

    VastaaPoista
  10. Kiitos Sirpa! Sinunb kuvasi on kyllä niin kauniita. Aina.
    Oikein hyvää Uutta Vuotta!
    Hyvää tulevaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mummeli.
      Uhkaavasti matka lähenee...ja matkakuumee nousee :))
      Sinulle myös Hyvää ja onnekasta Uutta Vuotta.

      Poista
  11. We wish you a pleasant year change
    Until next year
    RW & SK

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I look forward to next year ...
      Thanks for your comment, Our photos.

      Poista
  12. Minulla tuli ongelmia tuon blogin kanssa, missä tunnustusta säilytin, niin nyt se löytyy täältä: http://tunnustuksiariston.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Kiva, kun ilmoitit, kävin korjaamassa.
    Kiitos, Risto.

    VastaaPoista
  14. Upeat kuvat jokaisesta vuodenajasta :) Oikein hyvää Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos, Anja !
      Kaikkea hyvää sinullekin!

      Poista
  15. Hei Sirpa

    Toivotan teille hieno ja upea uudenvuodenaattona 2014.

    Ystävällisin terveisin ja halata, Joop

    Toivon varmaan jatkossakin vierailla blogissani. Ensi vuonna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Joop.
      Ilman muuta käyn vierailulla blogissasi ensi vuonnakin!
      xo

      Poista
  16. Cztery pory roku i cztery śliczne zdjęcia.
    Życzę wspaniałego 2014 roku !
    Neljä vuodenaikaa ja neljä kauniita kuvia.
    Toivotan teille ihanaa 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot Giga!
      Happy New Year 2014 to yoy too.

      Poista
  17. Oi kiitos Sirpa tunnustuksesta, olen yllättynyt ja mieleläni otan vastaan! Vastaukseni tosin jää ensi vuoteen :)
    Kauniit kuvat olet ottanut eri vuodeaikona, jopa talvi näyttää parhaimpaansa! Kuvasi ovat kyllä aina niin kauniita!

    Onnellista ja kuvauksellista Uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ole kiirettä, kiva, kun otat haasteen vastaan.
      Kiitos kovasti sanoistasi, Millin.

      Poista
  18. Onnittelut. Kyllä blogisi on Luontoblogien eliittiä.
    Nytkin sain ihailla neljää erittäin kaunista otosta.

    VastaaPoista
  19. Kiitos aimarii, sanasi lämmittävät mieltä<3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...