maanantai 25. heinäkuuta 2011

Häät...



Lauantaina 23.07.2011 vihittiin nuorimman siskoni tytär Vesalan riihikirkossa.
Kirkon alttaritauluna oli suuri ikkuna, lasin takaa näkyi
puinen risti ja kauniit koivut.


Nuoripari poistui kirkosta saippuakuplien ja iloisen
tunnelman säestämänä pihalla odottavaan hääautoon.



Juhlapaikkana toimi Majakosken riihi...



jonka piha-aluekin oli kuin luotu kesähäiden viettoon.

Kesken hääpuheiden luontokin tuli mukaan juhlimaan.



Ukkonen jyrisi ja kova tuulenpuuska kaatoi muutaman puun sähkölinjan päälle, eli oltiin ilman sähköä.
No, puheet pidettiin taskulampun avulla ja juhlat jatkuivat
vielä hetken aikaa kynttilöiden valossa.
Romanttinen,  luonnonläheinen teema jatkui...

niinkuin pappi sanoi, elämän tiellä sattuu kaikenlaista.

Sähkötkin saatiin ja lämminhenkiset hääjuhlat
jatkuivat tanssin pyörteissä puoleen yöhön.

Häävieraille jaettiin pieni männyntaimi,
nyt se on istutettu maahan, muistona
mieleenpainuvista häistä.
Lämmin kiitos! 

Kotiin tulimme Petäjäveden vanhan kirkon kautta.  
Enemmän tietoa ja kuvia löytyy täältä.
Kirkkohan merkittiin Unescon maailmanperintö
luetteloon vuonna 1994.


Kirkossa kaunis paanukatto...


aika iso avain...

koristeellinen saarnatuoli...

alttaritaulu...

vanha hauta.

Kaunista maisemaa oli täälläkin.

18 kommenttia:

  1. Kaunista hääjuhlaa saitte viettää. Morsian on kaunis ja puku kuin unelma. Ja miten viehättävä paikka. Niin, ja luonto järjesti yllätyksen.
    Petäjäveden kirkko on kyllä käymisen arvoinen. Keuruullakin on melkein yhtä hieno vanha kirkko..

    Terkkuja.

    VastaaPoista
  2. Minttuli, riihikirkko oli pieni viehättävä,
    sen verran hämärä, että ei omalla kameralla
    saanut kunnon kuvia.
    Eikä oikein Majakosken riihestäkään,
    ootellaan ammattikuvaajan kuvia.

    Tänä kesänä tulee katsastettua kirkkoja
    vähän enempikin.
    Terkkuja.

    VastaaPoista
  3. Kaunis hääpaikka - ihan satumainen! Hienot kuvat Petäjäveden kirkosta - monta kertaa olen ajanut tuosta ohi, mutta en ole tainnut kertaakaan poiketa sisällä vaikka onkin kotiseutuni lähellä:D

    VastaaPoista
  4. Kiitos postauksesta - oli kiva päästä näkemään & lukemaan näitä ennen reissua.
    Meilläkin on ollut tarkoitus käydä tuolla Petäjäveden kirkossa ihastelemassa. Se olisi ollut myös mukava vihkikirkoksi, mutta sijainti oli jo varsin kaukana Jyväskylästä.

    VastaaPoista
  5. (piti vielä laittaa linkki tänne tuolta omalta puolelta...kivoja kuvia kaikin puolin!)

    VastaaPoista
  6. Kauniit häät saiitte kokea, tunnelmalliset erilaisessa ympäristössä. ja tuo männyn taimi muistoksi häistä oli hieno idea!
    Petäjäveden kirkko on hieno käyntikohde. Joskus siellä poikettu kun sielläpäin liikuttu. Pitäs vielä joskus pistäytyä.
    Oikein mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Marke kiitos. Kannattaa poiketa kirkossa,
    oli kyllä käymisen arvoinen.
    Oli jopa yli 100vuotta tyhjillään,
    onneksi ei mitään rikottu eikä töhritty
    sinä aikana.

    VastaaPoista
  8. fairy tale, olisi ehkä ollut turhan
    kaukana yöpaikasta. Tämän kirkon valinta
    oli mielestäni hieno. Luonnon kaunis.
    Mutta, käykää ihmeessä Petäjäveden kirkkoa
    katsomassa.

    VastaaPoista
  9. Mummeli, häät olivat kauniit, nuorenparin
    näköiset.

    Tuolla Petäjäveden kirkossa oli oikein
    opas kertomassa kirkon historiaa.
    Oli hilkulla, että sitä ei purettu
    uuden kirkon valmistuttua.
    Kaunista heinäkuun viimeistä
    viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  10. Sieltä tuli varmaan "korkeammalta taholta" siunaus nuorelle parille. Ainakin säilyy muistoissa nuo omat häät. Onnea ja terveiset täältä "aurinkorannikolta".

    VastaaPoista
  11. Ookke kara, kiitos. Oli se metka tunne, kun
    sattumalta näki ikkunasta, miten puut vain
    napsahtivat poikki.
    Luonto näytti mahtinsa.
    Terkkuja vaan sinne "aurinkorannikolle".

    VastaaPoista
  12. Luonnon osallistuminen hääjuhlaan muistetaan varmasti pitkään. Onneksi ei sattunut kenellekään mitään.
    Ihana muisto nuoreltaparilta tuo taimi!
    Kirkot ovat kyllä tosi viehättäviä ja niissä on paljon yksityiskohtia joita katsoa.

    VastaaPoista
  13. Leenamarketta, tänä kesänä on tullut
    katsottua eräskin kirkko sisältä ja
    vielä useampi ulkoapäin.
    Jännä, miten erilaisia ovat.

    VastaaPoista
  14. Ihanissa häissä olitte.
    Niin luonnonläheiset häät ja kirkko tosi kaunis luontoikkuna.
    Ihana postaus hääpareineen ja kirkkoineen. Kiitos!
    Runsasta siunausta toivotaan nuorelle parille,♥

    VastaaPoista
  15. Tosi kauniita kuvia häistä ja Petäjäveden kirkosta. Ihanalta paikalta näyttää niin riihikirkko kuin juhlapaikkakin ja kaunis on hääpari! Varmasti ikimuistoinen tapahtuma heille ja vieraillekin.

    VastaaPoista
  16. Kiitos Sylvi. Häistä jäi mukavat muistot.
    Suuremmille häille kirkko olisi liian
    pieni. He halusivat vain läheisimmät ja
    ystävät todistamaan heidän suurta päiväänsä.

    VastaaPoista
  17. Anja, kiitos. Kirkko ja juhlapaikka
    tekivät häistä jotenkin niin lämminhenkiset. Vielä se sähkökatkoskin, kynttilän valossa
    oltiin tunnin verran.

    VastaaPoista
  18. Kaunis pari, kaunis maisema. Ja olipa railakkaat häät, luontokin pisti ryminäksi. Ikimuistoista varmasti!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...