keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Tömähdys ikkunaan

Pihalla on pyörinyt viherpeippoja nyt enemmänkin.
Niitä on välillä montakin yhtäaikaa syömässä  tiaisten ja
mustarastaan kanssa maahan pudonneita siemeniä.
Päivällä kuulin pienen tömähdyksen, viherpeippo makasi
terassilla, oli lentänyt päin ikkunaa.
Hetken päästä menin tarkistamaan tilanteen, se oli noussut jaloilleen.
Hain kameran, otin kuvan, se vilkaisi minuun päin ja pyrähti lentoon.
Onneksi selvisi.


Myös tämä kurre on vakinainen ruokailija. 

10 kommenttia:

  1. Hyvä kun lintunen selvisi. Ja sait kauniin kuvankin. Terkkuja ja leppoisaa illanjatkoa.

    VastaaPoista
  2. Minttuli, niinpä, hyvä kun siitä tokeni.
    Toisinaan erehtyvät ikkunaan heijastuvista
    puista. Tänään oli kyllä ihan pilvistä.

    Terkkuja sullekin.

    VastaaPoista
  3. Tuntuu tosi kurjalta, kun lintu osuu ikkunaan ja putoaa maahan. Onneksi useimmat sentään taitavat selvitä!

    VastaaPoista
  4. Kiki, keväisin ja syksyisin, kun aurinko on matalalla pidämme verhoja edessä. Mutta,
    silti joku erehtyy suunnasta.
    Yleensä selviävät, vauhti ei ole ollut
    liian kova.

    Iltaterveiset!

    VastaaPoista
  5. Ikävää ,että linnut aina lentelee ikkunaan, mutta onneksi tämän peipon kävi hyvin ♥
    Jaa siellähän se oravakin on, samoin kävi siis kuin minulla tänään, oravakuvauksia esillä :D

    Iloista päivää.

    VastaaPoista
  6. Seijastiina, Tuolla se kurre taas pihalla
    nauttii aamiaistaan. On jouduttu yksi lintujen
    "ruokintaputki" rauhoittamaan vain linnuille.
    Kurret on tänään pop.

    Nyt toiveet esille, "torstai on toivoa täynnä."

    VastaaPoista
  7. Meillä usein pyrähtää lintu ikkunaan, kun on läpi talon ikkunat niin, etteivät tajua siinä olevan ikkunaa vaan aikovat läpi lentää. useimmiten onneksi selviävät lentoon. Tuossa noin 15 metrin päästä pihasta menee tuoreet kauriin jäljet. ja puputkin taas pihassa käyneet.
    Mitäpä torstailta toivoisi? Eipä tarvis toivoa mitään, kun kerran on toivoa jo täynnä.

    VastaaPoista
  8. Mummeli, saisitpa sen kauriin kuvattua!
    Pupu lumihangella, olisi myös kiva kuva.
    No, kaikkeahan olisi kiva kuvata.

    Mukavaa torstaita, aina tuppaa joku toive
    olla päällä.

    VastaaPoista
  9. Hyvät kuvat pienistä otuksista :) Onneksi lintu selvisi säikähdyksellä törmäyksestä.

    VastaaPoista
  10. Anja, kiitti.
    On noitten lintujen ja oravan touhuja
    kiva päivisin seurata. Nyt, kun on aikaa.

    Mukavaa torstai-iltaa ja kohtahan on
    taas viikonloppu.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...