perjantai 12. marraskuuta 2010

Matkan odotusta

Nyt on jo haettu matkalaukku valmiiksi esille, pakkaamista varten.
Pitäisi myös se järki kaivaa esille, että ei taas mitään turhaa ottaisi mukaan. Tärkeintähän on iloinen ja ennakkoluuloton asenne, niitä ei saa unohtaa.
Neljä yötä ja odotettu loma voi alkaa.

 Nämä huurteen koristamat nurmikot vaihdan pariksi viikoksi,
































                                              
näihin Puerto de la Cruzin maisemiin. Käydä voisi
taas, vaikka täällä Loro Parkissa eläimiä katsomassa.











Odotan myös innolla ja pienellä jännityksellä kahden nettituttavan tapaamista.                                          
Heidän kanssaan voisi vaikka pistää piirileikiksi, "Kolme pientä elefanttia...." tahtiin.                          
Mutta, ennen matkaa, nautitaan tulevasta viikonlopusta.      

5 kommenttia:

  1. Neljä yötä ja matkaan, odotat jo varmaan innolla, kuulostaa mukavalta :D

    Kauniita ovat huurtehiset kuvat pihalla ja hauskoihin maisemiin vaihdat.

    Vieläkö laitat tänne päivitystä?
    En toivota vielä hyvää matkaan :D

    Mutta toivotan iloista viikonloppua, me mennään aamulla Jyväskylään, siinä on matkaa kyllyksi ♥

    VastaaPoista
  2. Kerrothan siellä kiikustuoleilla terveiset Mintulle ja Senoritalle! On mielenkiintoista mennä tutustumaan noin livenä näihin nettituttuihin. Kristiinan olen tavannut ja myös hänen kumppaninsa. olisi se vain kiva ollut teidät kaikki siellä tavata. Mutta jospa joskus, mistäpä sitä tietää, mitä elämä tuo myöhemmin mukanaan.
    Silmä ei ole nään mennyt paremmaksi, mutta ei onneksi huonommaksikaan. terv. Irma

    VastaaPoista
  3. Seijastiina, innolla odotan matkaa, tämä "Puerton
    tauti" iski viime talvena oikein kunnolla.

    Kyllä vielä päivityksen laitan.
    Ja, mukavaa viikonloppua Jyväskylässä :))

    VastaaPoista
  4. Mummeli, toki vien terveisiä.
    Ja, niikuin kirjoittelimme, olisi ollut
    todella kivaa, jos sinä ja Nuncakin olisitte
    paikalla. Joku toinen kerta, ehkä.

    Terkkuja.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Sirpa, tulo matkamme hiukan säikäytti, mutta siitä kerron blogissani myöhemmin.

    Kaikenlaista ostelin Jyväskylästä ja muuten oli kivaa :)

    Leppoisaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...