maanantai 30. syyskuuta 2013

Kaksi mustavalkoista lintua...

Terassin puolella olikin tutunnäköinen kaveri...

Käpytikka lennähti kukkaruukun reunalle saattoipa olla se sama, jonka bongasin lauantaina sähkötolpasta.
Otin ensin varmuudeksi ikkunan takaa kuvan ja hyvä niin, pihaovea avatessa se lensikin sen siliän tien matkoihinsa :)

Toinen mustavalkoinen.
Olin keittiössä ja huomasin harakan puun oksalla...selvästi söi jotain. Äkkiä kamera toisesta huoneesta ja keittiön ikkunaan zoomaamaan lähikoivuihin.

Söihän se. Olisiko räkättirastas joutunut esim. kissan saaliiksi, niitä on nyt paljon pihlajamarjojen kimpussa, siis räkättirastaita. Pikkulintu tuo ei ollut.

Kesken syöntiä tuli häirityksi ja saalis putosi maahan, hetken päästä palasi ja alemmalla oksalla jatkoi ateriointiaan...


Vielä siitä sai jotain irroitetuksi. Kuvatessa ei onneksi kaikkia yksityiskohtia nähnyt.

Lopuksi vain siivet jäi oksalle roikkumaan...

Laitetaan tähän loppuun iloisempi kuva, vaikka uteliaasta talitiaisesta.

Tällaiset kuvat tänään, syyskuun viimeisenä.


Treffit blogiystävän kanssa...

Suonenjoen Minttuli oli käymässä Vantaalla, joten päätimme sunnuntaina tavata Tuusulan Koiramäen Pajutallissa. Paikka olikin oikein kiva ja idyllinen. Tykkäsin.

Pihapiirissä oli jos jonkinlaisia pajusta punottuja eläinhahmoja sekä hienoja koriste-esineitä.

Mukava oli tavata ja päivittää nokatusten kuulumiset kahvikupposen ääressä.
Jospa seuraavalla tapaamisellamme olisi hiukan lämpimämpää. Nyt tuli ulkosalla hiukan vilu, kun ei oikein osannut laittaa tarpeeksi lämmintä päälle :)

Kiitos Minttuli, kun ehdotit tätä paikkaa. Toivottavasti kotimatkanne sujui hyvin.
Tuonnehan on kesällä mummun mentävä pikkuneidin kanssa :)

lauantai 28. syyskuuta 2013

Pitkästä aikaa näin tikan...

Kuvaa en päässyt ottamaan kuin vastavaloon..

Ahkerasti nakutteli sähköpylvästä, kunhan ei vaan saa sähköiskua :))

Pikkulintuja hakeutuu jo pihapiiriin helpon ruuan toivossa.

- Voisivat jo aloittaa talviruokinnan!

- Olen samaa mieltä, eihän täällä ole kuin noita pudonneita lehtiä...

- Äläs nyt, kyllä minä jonkun pienen siemenenkin löysin.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Pakkasyön jälkeen...

Toissayönä mentiin jo pikkuisen pakkasen puolelle.

Vielä keskiviikkona Ruukkuhortensia kukki piharuukussa elinvoimaisena ja värikkäänä...

Pakkasyön jälkeen ruukussa oli vain kalpea haamu entisestään.


 Syksyn ensimmäiset kuorrutukset kuvattu aamuhämärässä.


Pian on näistäkin kaunottarista vain kuvat muistoina.

Mukavaa syyskuun viimeistä viikonloppua!

torstai 26. syyskuuta 2013

Makrohaaste 114

Aiheena tällä viikolla = PUHDAS.

Liemikauha pesun jälkeen on kuin peili ;)

Lisää puhtautta Täällä.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Suppilovahveroita...

On nyt kerätty ja kuivatettu talven varalle.
Tänään purkittaessa katselin niitä vähän tarkemmin, ovatkin aika hauskan näköisiä kuivina.:)



Eivät nuo rypytkään hullumman näköisiä ole...sienissä.


Syksyistä on, haravanvarsi alkaa tulla aika tutuksi ;)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

perjantai 20. syyskuuta 2013

Sataa, ei sada...

Kovin sateista on tällä viikolla ollut, kuvailukin on jäänyt vähäiseksi, osittain myös syysflunssan takia.

 Kesäpäivänhattua ja...

 Syysvuokkoa eivät sateet ole pahemmin haitanneet, vielä kukkivat iloisesti.

 ...nuppujakin olisi, kunpa vain ehtisivät aueta.

 Nämä pitävät tunnelmaa yllä pidemmänkin aikaa.

Puolukka-marenkitorttu odottaa huomisia kyläilijöitä.:)

Mukavaa viikonloppua kaikille!


keskiviikko 18. syyskuuta 2013

perjantai 13. syyskuuta 2013

Valokuvatorstai 294.

Tämän viikon aihe on maaginen.

Maahisenkierros tarjoaa ...

vaikka mitä maagisia olentoja...vain mielikuvitus on rajana.

Lisää maagisia.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

tiistai 10. syyskuuta 2013

Maanantainen...

Päiväreissu Tallinnaan neljän naisen kesken oli kaikin puolin mukava irtiotto arjesta.
Tällä reissulla ei kuvaaminen ollut pääasia, vaan yhdessäolo.
Mukaan reissuun pääsikin vain Canonin pikku-Ixus.

Naurua ja jutun juurta riitti.


 Tallinnassa sää oli vielä aurinkoinen ja suht' kesäinen...

 ...mutta kotiin tultaessa taivas oli harmaa ja vettä satoi kaatamalla. Tähänkö mahtoivat kesäiset päivät päättyä?

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Pari kukkaa, pari ötökkää...

Jotkut näyttävät jo heti aamusta niin freesiltä...

kuten pelargonian nuput.

toisille taas käynnistyminen uuteen päivään vaatii enemmän aikaa.

Aamulehteä hakiessa törmäsin jo toistamiseen tällaiseen pitkäkoipiseen, rauniolukkiin, nyt oli vahdissa ulko-oven vieressä.

Jos ei muuta kuvattavaa löydy, niin kukkakärpäset ovat halukkaita kuviin.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Kolme pientä ötökkää...


Pieni baby-etana, vaikka en näistä yhtään tykkää, niin tämä näytti aika söpöltä aikaisen aamun valossa.

Leppäkerttuja näkee nyt vähän joka lehdellä. Tähän Halmepirkkoon en ole kovin usein törmännyt.

Ei ole kovin suuri tämä sirkkakaan,  taitaa olla Ketoheinäsisrkka.

Kaunista syksyistä viikonloppua ystävät!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...