sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kukkia ja punarinta

 Kallionauhusten ja syyshohdekukkien...

 mausteiset värit tuovat ripauksen jo loppukesän tuntua pihaan.

Öisen sateen jälkeen sadepisarat viipyvät pitkään marketan ja...

ruusun terälehdillä.

Ja vaikka ei sataisikaan, yön kosteus näkyy aamuisin pieninä helminä hämähäkkikukassakin.

Nämä komeat liljat kukkivat erään taloyhtiön viherpeukalon pihassa. Sain luvan käydä kuvaamassa milloin haluan.

Punarinta on huomannut, että hellepäivään tuo helpotusta pieni kylpyhetki :)
Tänään ei helle piinaa, vettäkin ripottelee aika ajoin.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Ötökkäpostaus...


Sudenkorento valitsi levähdyspaikakseen piha-aidan, suostui jopa kuvattavaksi.

Heinäsirkat hyppelevät sinne tänne ja kaiketi sirittelevätkin, itse en vain enää kuule soittoa:(

Nyt näkyy perhosiakin päivittäin.

Neitoperhosten ja

 sitruunaperhosten lisäksi on pihakukissa vieraillut...

...tämä kaunotar. Veikkaan, että on keisarinviitta, naaras. Perhosbaari voisi houkutella vielä enemmän perhosia, taidan viikonloppuna pitää avajaiset:)

Enpä ole aiemmin horsmakiitäjän toukkaa nähnyt, ei ihan pieni ollutkaan :)

Nopsahämähäkki pitkine jalkoineen pensashanhikin kukalla,

mutta vaaksiaisella vasta pitkät jalat onkin, hyvä, että samaan kuvaan mahtuivat:)


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Retkeilyä...

Pari viikkoa sitten vierailimme  pojan perheen kanssa Muumilaaksossa nyt oli vuorossa Särkänniemi.

Koiramäen Tiltaa piti käydä tervehtimässä oikein kädestä pitäen:)

 Jo pelkästään täällä olisi ollut kaikenlaista kivaa katsottavaa, mutta ne huvipuiston laitteet odottivat...

 Isosisko pääsi jo moneen aika hurjaankin laitteeseen, mutta pikkuveljen pituus riitti vielä vain näihin "kesyimpiin" laitteisiin.

Pari yötä yövyimme Lapland Hotel Tampereessa.

Seuraavana päivänä kävimme Sara Hildenin taidemuseossa, missä on hyvin mielenkiintoinen RON MUECKin näyttely. Näyttelyssä on esillä hänen kymmenen veistosta.

Lakanaan kääriytynyt mies, 1977

Ihmettelemistä riitti lapsille myös Vapriikin näyttelyssä :)

 Kotimatkalla poikkesimme Hämeenlinnan Ravintola Piparkakussa syömässä.

Oikein viehättävä paikka.


Tänään jo pari perhostakin näyttäytyi.


tiistai 19. heinäkuuta 2016

Sinisiipiä...

Maanantaipäivä oli aurinkoinen, muutamat sinisiivetkin paistattelivat päivää kanervankukissa.




Ovat niin pieniä ja somia.

Joukossa lenteli yksi pikkukultasiipikin.

Vähän kauempana surisi sudenkorento. Tällaisia päiviä lisää! :)

                                                    Mukavia kesäpäiviä kaikille!



tiistai 12. heinäkuuta 2016

Säitä pitelee...

Vuorotellen sataa ja paistaa...

Eivät nämä hentoset unikot kovia sateita kestä...

vaikka miten yrittävät suojella itseään :)

Hu-huu, helmililjan kuihtunut kukka ei sateesta piitannut.

Kaukasianmaksaruohon haalistuneita kukkia.

Ei näitä viinimarjoja paljoa tule, mutta eiköhän muutamaan aamushmoothiin väriä saada:)


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

torstai 7. heinäkuuta 2016

Parin päivän reissu...

Tiistaiaamuna suuntasimme pojan perheen kanssa ensin Naantaliin, Muumilaaksoon.

Taivas oli yhtä sininen kuin muumitalo:)

Nyt on nähty kaikki muumilaakson asukkaat:) Viisi tuntia vierähti ja kyllä pienet reissaajat nauttivat päivästä...

Yövyimme Turussa ja seuraavana päivänä tutustuimme Turun linnaan.





Ehdimme kiertää linnaa ulkopuolelta ennen kuin ovet aukenivat vieraille.

Osallistuimme lapsille tarkoitettuun Pikkuritarikierrokselle...

...kierroksen loppupuolella neitiä alkoi jo enemmän kiinnostaa nämä komeat ikkunasyvennykset :)


Iltapäivällä ruokailun jälkeen vanhemmat kävivät Turun taidemuseossa, me ukin kanssa jäimme leikkimään lasten kanssa viereiseen leikkipuistoon, alkoi jo pienempää (2v) reissaaminen väsyttää.

Tarkoitus oli vielä ajaa Poriin, mutta säätiedot lupailivat sadetta, eli auton nokka kotia kohti.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Säätä ja ötökkää...

Lauantai-illan taivas ennen ukkosta.



Kukkakärpänen ei malta odottaa nupun aukeamista.

Surukärpänen.

Rapuhämähäkki, Xysticus cristatus.

Huomenissa tämä mummi lähtee Naantaliin tapaamaan muumiperhettä :D
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...