perjantai 29. huhtikuuta 2011

Tunnustus

http://2.bp.blogspot.com/-c7rxInCUooc/TbXE_ZAU5JI/AAAAAAAAAGg/aafUUr14D1k/s1600/award3-300x300.jpgSain tämän tunnustuksen Mummelilta, KIITOS!
Pitäisi  paljastaa jotain uutta itsestään,
olen jo aika paljon paljastanutkin
mutta, ehkä jotain vielä...






1. Syntynyt Helsingissä, kauan sitten.
2. Etunimeni oli päättänyt äidinisä. Uki oli nähnyt unessa pienen tytön
   seisovan ulko-ovella ja sanonut olevansa nimeltään Sirpa Orvokki.
3. Nuoruudessa harrastanut urheilua, ensin Leppävaaran Pyrinnössä,
    sitten Helsingin Naisurheilijoissa.
4. Ensimmäisen tilipussin saanut kampaajan ammatissa.
5. Asunut useammalla eri paikkakunnalla Uudellamaalla,
   sekä pari vuotta Kuopiossa.
6. Molemmat vanhempani ovat jo pois nukkuneet.
7. Meitä oli kolme sisarusta, sairaus vei nuorimman, me kaksi
    pidämme tiiviisti yhteyttä.
8. Harrastukseni jo useimmat tietävätkin, valokuvaus, jonkin verran
    käsityöt, sekä matkustaminen mahdollisuuksien puitteissa.
 
Tämä haaste olisi tarkoitus antaa eteenpäin, jos olet kiinnostunut,
ole hyvä.





torstai 28. huhtikuuta 2011

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Makroviikko #5: Vappu

Jotain vappuun liittyvää...


Tippaleivät ja pölysokeri suupielissä.                                                                                                              

                 

         
                                                                                                        

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Seurasaaressa...

Toisena pääsiäispäivänä ulkoilimme Helsingin Seurasaaressa.
Lämmin kevätpäivä oli saanut paljon ihmisiä liikkeelle.
Silta jota pitkin tullaan saarelle.

Saarella on kauniita puutaloja...

sekä vanha puhelinkioski.


Jo rantaan tullessa on vastassa melkoinen lintujen kuorolaulanta.
Nämä naurulokit eivät ole niitä hiljaisempia.



Kanadanhanhia näkyi paljon...

Niille kelpasi pähkinät, joita oli mukana oravia varten...

Enkö vielä saisi edes yhden? Katse oli hyvin anova.

Näillä veijareilla oli  keväiset puuhat meneillään...

Kolme tuntia vierähti saarella, niin eläimiä kuin museoaluettakin katsellessa.







Kotona odotti perhosbaarin ensimmäinen asiakas, herukkaperhonen.





keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Makroviikko #4: Pääsiäinen

Nyt kuvaillaan jotain pääsiäiseen liittyvää, sisätiloissa.

Näitä nenää kutittavia höyheniä on maljakossa.

Mignon munat kuuluvat pääsiäisen herkutteluhetkiin.


maanantai 18. huhtikuuta 2011

Mustavalkomaanantai #68: Kaaos

Pääsiäinen lähestyy, kuka meistä pääsee ruohikolle...



 Muita mustavalkokuvia: täältä

                           VALOKUVAHAASTE

Kuun kuvausta

Harjoittelin täydenkuun kuvaamista myöhään illalla.
Siinä sai ISO-luvut ja aukot sun muut valotusajat kyytiä.
Ei vielä ole nuo hallussa.

Vihdoin kuu ilmaantui talon takaa kuvattavaksi...


näyttää olevan pelkkää valopalloa taivaalla, lukuja vain muuttamaan...


 hups, mitenkähän tuo kuu tuonne tuijaan pomppasi...

vihdoin se alkoi näyttää kuulta.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Palmusunnuntain kuvia...

Aurinko helli meitä tänään, krookukset kukki, kimalaiset ja perhoset
lenteli.
Kävimme  katsomassa lähitienoon jäätilannetta. Kirkkonummen Hirsalassa
merenlahti oli osittain vapaa.

Kirkkonummen ja Espoon rajalla oli virtapaikoilla parempi tilanne.
Vesilintuja näkyi, mutta armottoman kaukana. Nämä kaksi sain tähdättyä kameran etsimeen.


Nokkosperhonen esittäytyi...

Sireenin oksan pienet lehdet, ovat myös kuin pieni perhonen.


Vanhan kuivuneen luumupuun rungosta löytyi näin kaunista röyhelöä.


perjantai 15. huhtikuuta 2011

Kukasta kukkaan...

Sain pojaltamme hänen vanhan järjestelmäkameransa.
Hommasin siihen makro-objektiivin ja tänään olen
sitten harjoitellut makrokuvausta, huh...
Päivä oli aurinkoinen ja krookuksia sopivasti kukassa,
ei muuta kuin pihalle ja kontille vaan.



No niin,  nyt lensi pörriäinenkin seurakseni, sinne kukkaan vaan ja hetki paikoillasi...


Siinä se pörräsi kukasta toiseen yltäpäältä siitepölyssä, näytti miten
homma hoidetaan.
Kiitos pörriäiselle.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Makroviikko 3

Nyt tehtävänä kaksoishaaste. Pitäisi löytää jollakin tapaa toisiinsa liittyvät
kuvat, toinen sisältä, toinen ulkoa.

Ulkoa löytyy paljon lintujen ja oravan kuorimia auringonkukansiemenien kuoria.


Sisältä taas löytyy pussillinen meille ihmisille kuorettomia auringonkukansiemeniä.


Lisää makrokuvia Täältä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Mustavalkomaanantai #67: Kulkuneuvo


Tämän ajopelin kuvasin Prahan keskustassa.
Lisää mustavalkokuvia Täältä.

Kosken kuohuja...

Jäät olivat lähteneet Siuntionjoesta ja vesi virtasi taas vapaana.
Kosken rannalla ihailimme sen kuohuja ja kuuntelimme mahtavaa pauhetta.






perjantai 8. huhtikuuta 2011

Makroviikko 2

Toisen viikon makrohaaste: Vapaavalintaista ulkoa löytyvää.


Maksaruohot jo innolla nostavat päätään lumen seasta.

                                            
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...